Erilaiset liinat

Erilaiset liinat

Erilaiset liinat Vasemmalla: Kudottu, 5,2-metrinen hapsullinen Girasol, kuosina Ruska.
Oikealla: Trikoinen 4,6-metrinen Pemmikaani, erikoiskappale Tux-pingviinillä.
Molemmissa kuvissa on käytetty samaa sidontaa: kietaisuristiII. Vasemmalla lapsi on laitettu liinaan melko pystyyn kehtoasentoon, oikealla lapsi on kasvot äitiin päin.Erilaiset liinat

Perinteisesti sidottavat liinat ovat olleet lyhyitä, kuten meksikolaiset kudotut rebozot, indonesialaiset batiikkiliinat selendang ja sarong sekä afrikkalaiset kanga-liinat. Näillä käytetään erilaisia yliolan- ja torsosidontoja. Pitkä sidottava liina ja sen sidonnat ovat melko uusi, länsimainen keksintö.

Pitkä sidottava liina on ehdottomasti monipuolisin kantoväline. Siinä voi kantaa niin vastasyntynyttä kuin leikki-ikäistäkin. Lasta voi kantaa kehtoasennoissa, etupuolella, selässä tai lonkalla. Erilaisia Erilaiset liinat sidontoja on lukemattomia ja aina voi keksiä itse lisää. Risti- ja kietaisuristisidonnoissa liina kulkee molemmilta olkapäiltä ja jakaa painon tasaisesti myös lantiolle. Näin isompaakin lasta jaksaa kantaa tunteja.

Materiaalin mukaan sidottavat liinat jaetaan pääasiassa kahteen kategoriaan: kudottuihin liinoihin ja joustaviin neulosliinoihin. Näiden lisäksi Suomesta saa joustamattomasta puuvillasta tehtyjä sidottavia liinoja.

Kudottuja liinoja on valmistajilla useita eri pituuksia noin 2-metrisistä noin 5-metrisiin. Pituudesta riippuen liinalla voi tehdä erilaisia sidontoja. Kudotut liinat kudotaan usein vinojoustaviksi jolloin ne mukautuvat ylle erityisen hyvin. Kudottu liina voi olla 2-kertaisesti päärmätty tai päärmäämätön. Päärmäys takaa sen että liina on kestävä eivätkä reunat veny käytössä vaan liina säilyttää muotonsa. Päärmäämätön liina mukautuu paremmin sidontaa eikä paina kantajaa tai vauvaa. Kudotut liinat ovat päistään joko suoria, vinoon leikattuja tai hapsullisia. Hapsut ovat näyttäviä ja kaunis yksityiskohta liinassa, vinoon leikattussa liinassa taas solmu jää pienemmäksi ja päät laskeutuvat kauniisti. Sidottavat liinat siis solmitaan solmuun sidonnan tekemisen jälkeen. Säännön vahvistavana poikkeuksena löytyy pitkä neulosliina, joka solmimisen sijaan kiristetään renkailla.

Neulosliinat ovat useimmiten materiaaliltaan erilaisia trikooneuloksia: puuvillaa, puuvillasekotteita ja sekoitekankaita. Eri materiaalit ovat Erilaiset liinat hieman eri tuntuisia ja ovat erilaisia ominaisuuksiensa kuten tukevuuden suhteen. Myös neulostyyppi vaikuttaa ominaisuuksiin: kaksipuolinen interlock-neulos tukevamman tuntuista kuin yksipuolinen single-neulos. Erilaiset liinat Saatavilla on myös fleece- ja harsokankaisia sekä reikäneulosta olevia liinoja. Neulosliinoja myydään ainoastaan Erilaiset liinat pitkinä liinoina, valmistajasta riippuen noin 4-6-metrisinä. Ne joustavat miksi kantaisin lastani liinassa leveyssuunnassa, mutta eivät juurikaan pituussuunnassa. Neulosliinoissa voi olla siksak-huolittelu reunoissa tai huolitellumman oloinen päärmäys. Liinan materiaalista riippuen pelkällä siksakilla huolitellut singleneuloksiset liinat saattavat ”rullautua” reunoistaan. Erilaiset liinat Rullaantuneet reunat saattava painaa ikävästi kantajaa, liinan säännöllinen peseminen ja reunojen huolellinen suoristaminen auttavat. Liinat voivat olla joko suoria pötkylöitä tai muotoiltuja, taskulla tai ilman. Jotkut muotoilluista neulosliinat alkavat kaventua heti keskikohdasta, osa on viistottu vain päistään.

Jos haluat pärjätä yhdellä liinalla, kudottu liina on varma valinta. Kudotut liinat ovat tukevia ja niillä voi kantaa niin isoa lasta kuin Erilaiset liinat vain itse jaksaa, painorajoituksia ei ole. Erilaiset liinat Niillä onnistuvat kaikki sidonnat, myös ilmavammat sidonnat jotka neulosliinoilla eivät onnistu. Selässä kantamiseen kudotut ovat tukevuutensa vuoksi neulosliinoja parempi vaihtoehto. Kudottu liina on ylensä myös niin kestävä, että se jää vielä perinnöksikin lapsille, jotka sitten voivat vuorostaan kantaa samalla liinalla omia lapsiaan.

Neulosliinat ovat joustavampia kuin kudotut ja mukavan pehmoisia. Neulosliinat mukautuvat hyvin ylle eivätkä paina tai purista kantajaa tai kannettavaa, kunhan on tarkkana sitoessa, ettei liina mene kierteelle. Joustavuutensa vuoksi liina myös antaa anteeksi, vaikkei sidonta olisi ihan täydellinen. Ne ovatkin erityisen suosittuja pieniä vauvoja kannettaessa ja aloittelevilla liinailijoilla. Jotta liina on tarpeeksi tukevasti, neulosliinoilla käytetään aina sidontoja joissa liinaa on lapsen päällä vähintään 2 tai jopa 3 kerrosta eli siis risti- tai kietaisuristisidontoja. Pieniä vauvoja tulisi aina kantaa sidonnoissa joissa kangasta on 3 kerrosta. Muotoillut, reippaasti kapenevat liinat ovat kevyitä ja siksi pidettyjä kesäliinoina.

Rengasliinat

Liina on Nova, kuosina Ranta. Lapsukainen on lonkalla. Liina Erilaiset liinat on toppaamaton ja avopäinen.

Rengasliinakin on tuoreehko keksintö. Sen kehitti havaijilainen isä, Rayner Garner, vuonna 1981 tyttärensä Fondan kantamiseen, kun hän kaipasi helpotusta yliolanliinan säätämiseen sopivaksi eri kokoisten kantajien ylle.

Rengasliina pujotetaan olan yli missiliinaksi kantajan ympärille, lapsi laitetaan liinaan muodostuvaan pussiin ja liina kiristetään renkaiden avulla sopivaksi. Lasta erilaiset liinat voi kantaa rengasliinassakin useissa eri asennoissa: masut vastakkain, lonkalla, kehdossa, selässä tai kengurupussiasennossa kasvot eteenpäin. Rengasliinan renkaita voi pitää, paitsi perinteisesti olalla, myös lonkalla, jolloin rengasliina toimii kantopussin tapaan.

Yleisimmin materiaalina on joustamaton puuvillakangas, mutta markkinoilla on myös vinojoustavia kudottuja rengasliinoja. Renkaat ovat liinoissa metallia tai nylonia. Rengasliinoissa löytyy niin paksusti olalta ja reunoista topattuja kuin täysin toppaamattomiakin versioita ja kaikkea siltä väliltä. Topatut liinat tukevat hyvin pienenkin lapsen päätä niskasta eivätkä paina kantajaa. Toppaamattomilla erilaiset liinat liinoilla lapsen painopiste taas tulee lähemmäs. Jotkut vannovat avoimen pään nimeen sillä se helpottaa reunojen kiristystä erikseen. Jotkut taas pitävät niputettua päätä helpompana pujottaa renkaista ja kiristyskin hoituu vain hännästä kiskaisemalla. Jos liinassa on niputettu pää, on tarpeen valita oikean kokoinen liina, avoinpäiset liinat ovat yleensä yhden koon liinoja jotka sopivat kaikille.

Rengasliinat ovat näppäriä lyhytaikaiseen kantamiseen tai pikaliinoina, kun on kiire saada liina päälle ja lapsi liinaan. Liinan solmimiseen ei mene aikaa, eivätkä liinan liepeet makoile kuralätäkössä, kuten sidottavalla liinalla voi käydä. Pientä lasta niissä jaksaa kantaa pidempäänkin. Monet pitävät rengasliinasta kuitenkin erityisesti taaperon kanssa, joka jo kävelee itse. Liina, varsinkin erilaiset liinat toppaamaton, menee pieneen tilaan ja on näin ollen helppo ottaa mukaan, tai sitä voi pitää koko ajan olkapäillä ja sujauttaa väsyneen kävelijän liinan. Yli 15-kiloisia lapsia ei suositella kannettavaksi rengasliinassa pitkiä aikoja, koska noin ison painon tulisi jakautua mahdollisimman tasaisesti molemmille olkapäille.

NeliöliinatLiina on Sakara, kuosina Karkki.

Nykyaikaisilla neliöliinoilla on esikuvansa idässä, missä lapsia on kannettu ja kannetaan edelleen vastaavilla liinoilla selässä. Neliöliinat toimivatkin parhaiten selässä kantamisessa ja ovat suunniteltuja vähän isompien lasten kantamiseen, vaikka joitain niistä voikin käyttää myös edessä ja lonkalla. Neliöliinalla tumpelompikin kantaja saa sidottua lapsen selkäänsä. Tämä on kätevää, kun kantaja haluaa hyvän näkyvyyden eteensä esim. metsäretkellä, että osaa väistellä juuret ja kivet, tai kun tehdään esim. kotitöitä, joissa lapsi edessä olisi tiellä.

Neliöliinoja on useita erilaisia: mei tai, onbuhimo, podaegi (podegi, podeagi) ja hmong. Suosituin on Kiinasta kotoisin oleva mei tai. Perinteisessä mallissa on keskellä paneeli, jonka kulmista lähtee kaksi nauhaa ja alakulmista toiset kaksi nauhaa. Sidontatapoja on useita. Nykyisin useissa mei tai -liinoissa on alanauhojen sijasta kankaiset lenksut. Japanilaisessa onbuhimossa on alanauhojen/kankaisten lenksujen sijasta renkaat. Lenksullinen mei tai ja onbuhimo sidotaan samalla tavoin. Ylänauhat vedetään kantajan olkapäiden yli eteen, ristitään rinnalla tai vedetään suoraan alas repputyyliin, sivulta taakse, renkaista/lenksuista lävitse ja eteen solmuun. Helppoa ja nopeaa.

Podaegi on peräisin Koreasta. Perinteisessä podaegissa paneeliosio on huomattavasti muita neliöliinoja leveämpi, pienen peiton kokoinen. Se sidotaan paneelin yläosasta joko viistosti tai suoraan sivuille lähtevillä nauhoilla sekä vauvan että äidin ympärille, jolloin näyttää melkein kuin heillä olisi yhteinen vaate yllään. Nykyisin podaegeista tehdään kevyempiä versioita joissa paneelikangas tulee vain vauvan ympärille. Perinteisesti Podaegi on sidottu kulkemaan kainaloiden alta, torsosidonnalla, mutta nykyisin se useimmiten sidotaan kulkemaan olkapäiden yli kuten muutkin neliöliinat. Hmong-malli on nimensä mukaisesti Hmong-kansan parista Kiinasta, Vietnamista ja Thaimaasta.

Se muistuttaa paljon nykyisiä kapeita podaegeja sillä siinäkään ei ole alanauhoja, vaan se muodostuu kangaspaneelista jonka yläosasta lähtee sitomiseen käytettävät nauhat. Hmongit ovat taivavia käsityöläisiä. Liinoissa käytetään erilaisia kirjonta- ja tilkkutekniikoita ja ne ovat todella kauniita. Podaegi ja hmong liinojakin voi sitoa usealla tavalla mutta yleisin tapa on samanlainen selkäreppusidonta kuin sidottavalla liinalla. Nauhat vedetään kantajan olkapäiden yli eteen, ristitään rinnalla tai vedetään suoraan alas repputyyliin, sivulta taakse, ristiin vauvan pepun alle ja eteen solmuun.

Suomesta saa lähinnä mei tai ja onbuhimo-mallisia neliöliinoja. Osassa neliöliinoista on myös pääntuki, jolla nukkuvan lapsen pään voi helposti tukea tämän ollessa selässä.

Jo kävelevillä lapsilla neliöliina on kätevä kun lapsen jalkoja kenkineen ei tarvitse pujotella minkään lävitse liinaan laitettaessa tai varoa liinan päiden likaantumista sidottaessa. Lapsen voi huoletta päästää välillä juoksentelemaan vaikka kuraisemmallakin kelillä ilman että takaisin liinaan laitettaessa liina, äiti ja lapsi ovat kurassa yltäpäältä.

Kantopussit

Liina on Maya Wrap Pouch, kuosina farkku.

Kantopussi on muotoonommeltu pussi, jossa ei ole renkaita, solmuja eikä solkia, ei säätämistä, liina vain sujautetaan päälle ja vauva kyytiin. Liina puetaan yliolanliinatyyliin kuten rengasliinatkin. Lasta voi kantopussissakin kantaa masut vastakkain, lonkalla, kehdossa, selässä tai kengurupussiasennossa kasvot eteenpäin.Erilaiset liinat

Pussit valitaan yleensä kantajan koon mukaan, saatavissa on myös säädettäviä kantopusseja jotka käyvät erikokoisille kantajille. Oikea koko on tärkeä kantopussia valittaessa. Liian isossa pussissa lapsi roikkuu alhaalla joilloin kantoasento on huono ja kantaminen on raskasta. Liian pieni pussi taas tietenkin painaa niin kantajaa kuin kannettavaa.

Pussit ovat todella nopeakäyttöisiä ja helppoja, mahtuvat pieneen tilaan ja siksi ovat suosittuja mukaan otettaviksi. Pussien hyvä puoli verrattuna rengasliinoihin on se, ettei niissä ole renkaita jotka voivat painaa rintoja, eikä solmuja painamassa selkää kuten lyhyissä sidottavissa. Renkaattomuuden vuoksi pussin saa myös hyvin levitettyä olalta alas käsivarrelle, jolloin paino jakautuu entistä paremmin. Isompikin lapsi mahtuu hyvin kehtoasentoon kun renkaita ei ole.

Yhdistelmäliinat

Yhdistelmäliinat muodostuvat kahdesta kantopussimaisesta osasta. Pusseja voidaan käyttää joko yksistään, jolloin liina puetaan yliolantyyliin ja se toimii kuten kantopussi. Pukemalla molemmat osat päällekäin saadaan liinasta yliolankäytössä tukevampi. Yleisimmin pussit puetaan kuitenkin ristikkäin, jolloin liina toimii kuten ristisidonnassa oleva sidottava liina. Liinat ovat kantopussien tapaan nopea- ja helppokäyttöisiä, eivätkä vaadi sitomista. Liinat voivat olla joko säädettäviä yhdenkoon liinoja tai sitten valittavissa koon mukaan juuri kantajalle sopivaksi.

parhaat vedonlyöntibonukset

Categories: Yleinen